Tiedät onnistuneesi kun omenat mätänevät pöydällesi

Tänään ajattelin syödä purkillisen Pirkan tomaatti-pastakastiketta, se on 390 gramman paketti ja siinä koko paketissa on ylöspäin pyöristettynä 145 kcal. Olen kuitenkin saanut alas vain noin puolet tai kaksi kolmasosaa. Tiedät onnistuneesi kun omenat mätänevät pöydällesi. En silti tunne olevani onnistunut. Olen vain liikaa ja liian vähän, väärä, ruma, lihava, itsesäälissä rypevä idiootti.

Olin tänään salilla. Koulussa oli ihan kamalaa. Olen niin väsynyt. Vain niin hirvittävän, loputtoman, pohjattoman väsynyt. En tiedä miten jaksaisin jatkaa, en tiedä miten jaksaisin hymyillä tekohymyäni aina vain, leikkiä tätä kotileikkiä yhteiskunnan säännöillä, rakastaa ja olla rakastettu, antaa joka suuntaan, riittää kaikille. Haluan vain laihtua, vaikka sekin on kärsimystä, haluan vain olla rauhassa ja sessioida vaikka sekin on helvettiä, haluan kuihtua, kadota, vaikka sekin on vain onnen harhaa.

Tahdon sanoa että arvostan todella paljon jokaista kommenttia jonka saan ja jokaista lukijaa joka haluaa lukea sekavia sepustuksiani. Kiitos että olette siellä! <3

Yksin kotona=oksennusbileet

Gretan kommentti sai mut todella miettimään asioita. Ymmärrän, että mun syöminen ei ole normaalia nähnytkään. Mulla ei vaan ole voimia eikä tietoa miten korjata asia, en pysty siihen yksin. Tai sitten en vain oikeasti halua? Olen itsekäs ja lapsellinen ja satutan läheisiäni. Mutta mun on pakko, pakko laihtua.

Otsikosta voikin älykkäästi päätellä mitä olen tänään hommannut. Olin uimassa 40 minuuttia ja kotimatkalla kävin kahden eri kaupan kautta, enhän kehtaa ostaa kaikkkea sitä sessiointiruokaa yhdestä kaupasta. Mä oksennan itsestäni ulos ruuat, kaiken, sisäelimet ja sielun, kaikki minuutit ja päivät ja tunnit koko elinaikani oksennan ulos.

Se on jännä asia. Se on kaunista ja häpeällistä, se on jotain mitä rakastan ja vihaan, ylpeyden aihe ja synkin, varjelluin salaisuus josta kukaan ei tiedä likaisia yksityiskohtia. Se on mun oma asiani, aivan oma. Se on mun suojakilpeni, selviytymiskeinoni, pelastusrengas, pakopaikka. Aina, kaikkia asioita, aivan kaikkia voi paeta syömiseen, siirtää ongelmia, lykätä ahdistavia asioita. Hetkeksi. Samalla saa kuitenkin turpaan. Mutta sitä ei koskaan opi välttämään... Se on kuin väkivaltainen aviomies tai alkoholistivanhempi, aina sille antaa anteeksi, aina sitä uskoo parempaan, aina sitä puolustaa ja rakastaa, ja aina sitä joutuu pettymään, murtumaan ja ottamaan selkäänsä uudestaan ja uudestaan.

Ja unissa kaikki on mahdollista

Mä vihaan itseäni vihaan vihaan vihaan, vihaan ruokaa ja maailmaa ja ihan kaikkea. Olen tänään syönyt varmaan 1500 kcal. Kun tulin koulusta, söin kolma isoa sämpylää juustolla ja myöhemmin perheen kanssa ruokaa... Risottoa. Voi mun kanssani. Miksi mun pitää olla näin läski epäonnistuja? Olin kävelemässä reippaasti 80 minuuttia, ja taidan mennä vielä uudestaan illalla kävelemään, että saan kulutettua näitä pois. En edes uskaltanut oksentaa.

Eilinen paasto teki sentään sen, että mun paino tippui päivässä kilon, ja tänään aamulla painoin siis 62,2. Toivon että se ei ole heti huomenna pongahtanut samantien ylös. Nesteitähän noi tietysti on. Huomenna menen koulun jälkeen uimaan ja olen syömättä, piste.

Mun elämässä ei ole mitään muuta kuin laihduttaminen. Mä vaan haaveilen siitä, että painaisin 39 kiloa ja kävelisin varjona paikasta toiseen, keräisin pelonsekaisia katseita, että olisin heikko ja kylmä, paleleva keijukainen, valkoinen iho nukkainen ja huulet pehmeät ja siniset. Kaikki on niin turhaa, painavaa, liian tukahduttavaa, koulu ja ihmiset ja perhe ja läksyt ja suosio ja harrastukset ja poikaystävä ja ihmiset ja ihmiset ja ihmiset, mä en jaksa niitä, mä en jaksa elämää, mä vajoan valtamereen, syömättömyyden aaltoihin, painun luideni väliin ja katoan.

Paasto

Aamupaino oli 63.2 kiloa, se on siis pysynyt samana jo muutaman päivän. Päätin paastota, että saan sen tippumaan. Olen juonut vihreää teetä, coca cola zeroa ja vettä. Zero cokis on kyllä ihan parasta! Liikuntaa ei ole juuri ole kertynyt, mitä nyt poikaystävän kanssa käveltiin kaupungilla. Isä toi mulle ja mun siskolle ja itselleen kiinalaista... Mä menin "omaan huoneeseeni syömään koska mun pitää tehdä läksyjä" ja heitin ruuat pois. Mun on pakko paastota. En jaksa enää huomenna samaa painoa, haluan sen nopeasti alas alas alaaaas. Oon niin kammottava ryhävalas. (Oho se rimmasi!)

Ostin tänään sellasen mekon, jota pitääkseni mun täytyy ehdottomasti laihtua. Se on hyvä motivaatio, koska syksyllä on tulossa sellaiset juhlat joissa aion pitää sitä. Toivottavasti näytän silloin jo siedettävältä!

Punastuvat lehdet

Tänään oon syöny 400 kcal ja nekin on liikaa liikaa liikaa ahdistaa. Huomenna vaa'alle ja toivottavasti se on laskenut, toivon sitä niin paljon. En oo tänään harrastanut liikuntaa oikeastaan yhtään ja sekin ahdistaa. Olen vaan ollut kotona ja koneella ja tehnyt läksyjä ja syönyt isän valvovan silmän alla. Koulu stressaa ihan kamalasti, en jaksaisi mitenkään sitä, enkä poikaystävääni jota joudun taas huomenna näkemään, en jaksa en halua en pysty, haluan olla rauhassa yksin ja laihduttaa, en halua elämältä mitään muuta kuin kutistua maailman pienimmäksi ja hennoimmaksi, valkoiseksi ja hauraaksi kuin posliininukke.

Pidän syksystä ja pimenevistä illoista, ruskasta ja kirpeästä ilmasta. Tässä vähän 'syysthinspoa':

Ahdistus ratelee sisuksia

Eilen jouduin syömään nektariinin ja rahkan, eli 125 kcal. Tänään jouduin syömään isän tekemää perunaa ja lihapullia, laskin että siitä tulee noin 300 kcal. Muuta en toivottavasti joudu syömään. Mulla on niin hirveä olo, mä en halua seurustella, mä en jaksa sitä mä en ole valmis siihen mua ällöttää. Ja ahdistaa ihan sikana. Lisäks ahdistaa se, että oon näin lihava ja suunnattoman suuri... Ja se mun kaveri joka laihduttaa, syömishäiriö on mun munmunmun. Ja koulu stressaa myös. Mä haluaisin kuolla pois, se olisi niin helppoa, niin ihanaa ja helpottavaa, koska mä en jaksa tätä elämää, tää on niin raskasta ja vaativaa, maailma on liian kova ja kylmä. Jos voisin sulkea silmäluomet... ikuisesti... haihtua pois kevyempänä kuin tuuli.

Finally Friday

Tänään mä paastoan vaikka mikä olis. Ei edes tee mieli ruokaa, ei yhtään. Sanon poikaystävälle, että mulla on vähän huono olo, eikä mun tee mieli syödä mitään. Tavallaan en edes jaksais nähdä sitä... Haluaisin vaan vajota talvihorrokseen, ikuiseen yksinäisyyteen ja laihtua. Laihtua niin paljon. Yks mun kaveri on laihtunut ihan kauheasti, ja kuulemma se ei syö koulussa enää ruokaa (se käy eri koulua kun mä), ja mä olen siitä kamalan huolissani. Ja toisaalta olen jotenkin vihainen, tuntuu, että se voittaa mut aina, se on aina parempi ja kauniimpi ja laihempi, mä en koskaan ole mitään. Oon niin lapsellinen, kuin siinä olisi jotain hienoa että sairastuu syömishäiriöön, ja kuin se olisi oma valinta. Mutta mä aion olla laihempi kuin se, vielä mä olen. Oon muutenkin ajatellut, että 43 kiloa on sittenkin vain välitavoite, ja lopullinen tavoitteeni olisi 39 kg. Se kuulostaa paljon paremmalta.

I feel like shit right now

Aamupaino 62.8 kg. Olin koulun jälkeen uimassa 40 minuuttia. Sitten kaikki romahti. Olen edelleen yksin kotona... pastaa, litra jäätelöä, muffinsseja, suklaavanukasta, kokonainen prinsessakakku(!) ja hetken kuluttua ne lillui vessanpöntössä. Mä vihaan sitä, mä rakastan sitä, ruokaa, se on mun paras ystävä ja katkerin vihollinen. Kuin huumetta, jota on pakko saada.

Nyt mulla on niin kamala morkkis ettei mitään rajaa. Lupaan paastota huomenna koko päivän... Isä tulee kotiin ja mun poikaystävä meille, joten en tiedä onnistuuko se, mutta mun on pakko yrittää. Ei enää yhtään grammaa mitään tähän kehoon, mä oikeasti haluan olla maailman pienin ja heikoin, niin laiha, niin laiha. Ja vielä musta tulee, mä lupaan, mä näytän kaikille, musta tulee vahva ja ihana ja kaunis. Vahva ja ihana ja kaunis.

Pain and guilt

Painoin tänä aamuna 63.3 kiloa. Olin tyytyväinen, tai siis "tyytyväinen", koska mä olen edelleen karsea valas ja läskikasa, mutta sentään helpottaa tieto että mä olen menossa alaspäin. Eikä paluuta ole, mä en enää koskaan halua olla näin lihava. En koskaan.

Syömiset näytti jo menevän tänään hyvin, iltakahdeksaan mennessä en ollut syönyt mitään. Mutta. En tiedä mikä muhun meni, ei mulla ollut edes oikeasti nälkä, mutta söin joka tapauksessa 685 kcal:n edestä. 685!! Se on multimiljoonasti liikaa, se on järkyttävä, se on... en tiedä mitä sanoa. Luonnollisesti oksensin niin paljon kuin ikinä pystyin, mutta en tiedä mitä se loppujen lopuksi auttaa. Olin niin ahdistunut että lähdin vielä iltakymmeneltä kävelemään ja juoksemaan, kuluttamaan edes pieni osa syödyistä kaloreista pois. (Tämä on mahdollista siksi, että olen yksin kotona. Isosisko on poikaystävänsä luona ja isä työmatkoilla.) Juoksin ja kävelin vaivaiset 45 minuuttia. Miksi mun piti mennä syömään, miksi!? Mä en enää koskaan syö näin paljon, mun on pakko muistaa, että pain feels so much better than guilt.

Uskomatonta mutta totta

Joopa joo, nyt illalla tuli syötyä. Ensin nektariini, sitten kaksi näkkäriä jonka jälkeen ajattelin että ihan sama, oksennan kuitenkin, ja sen jälkeen söin myslipatukoita, mozarellaa ja kanapastaa. Oksensin niin paljon kuin ikinä pystyin, myslipatukat oli tosi hankala saada ylös. Olin mielettömän ahdistunut, ja en tiedä miksi, mutta ajattelin punnita itseni. Juuri ahmineena, illalla, vaatteet päälä. Ja painoin 64,0 kiloa. En olisi ikin'ä uskonut sen olevan niin vähän! Niin ihanan vähän! Siis onhan se paljon, mutta en ole pitkiin aikoihin ollut näin matalalla painolla. Huomenna aamulla punnitsen uudestaan, ja toivottavasti se on vielä alhaisempi. Kyllä tää ahmiminen ahdistaa mua, mutta tuo paino pelasti todella illan.

Nektariineja ja saliohjelmia

Tänään oon syönyt kaksi nektariinia ja rasvattoman rahkan, eli 175 kcal. Kun tulin koulusta mulla oli niin heikko olo, että pelkäsin pyörtyväni, ja siksi söin. Toisen nektariineista söin salin jälkeen. Säälittävää, etten edes onnistu paastoamaan muutamaa päivää, vaan pitää olla mussuttamassa jotain paskaa heti kun vähän heikottaa.

Ostin tänään tosiaan salikortin ja olin noin 40 minuuttia salilla. Ensi viikolla saan oikeen mulle räätälöidyn saliohjelman, mikä on loistava juttu. Lähden vielä kävelemään nyt illalla että saan kulutetttua lisää. Haluan hallita kaiken, kontrolloida, olla vahva, olla itseni valtias ja päättää ruuasta eikä ruoka minusta. En jaksa odottaa että näen pienemmän ja pienemmän numeron vaa'assa, että multa kysytään "ootko sä Birdy laihtunut?" ja että vajoan yhä syvemmälle tähän ihanaan kamalaan juoksuhiekkaan, suohon, valtamereen, kylmään ja kovaan, katkeransuloiseen helvettiparatiisiin.

Maanantaitunnelmia

Heti alkuun tervetuloa kaikille uusille lukijoille, ette arvaakkaan kuinka iloiseksi tulin, sillä en uskonut että kukaan olisi kiinnostunut ajatuksistani. Samoin kiitos kommenteista! <3

Tänään olin sellaisella retkellä koulun kanssa, ja siihen liittyy hyviä ja huonoja uutisia. Huono uutinen on, että jouduin syömään Subilla, kaikki meni sinne syömään ja en yksinkertaisesti kehdannut kieltäytyä. Söin 15 cm:n vegesubin, ja katsoin netissä että siinä on 231 kcal, ja en tänään ole syönyt mitään muuta, joten yritän tolkuttaa itselleni että olen kuitenkin miinuksen puolella, mutta silti tuo kaihertaa mieltäni... Hyvä uutinen taas on se, että tuolla retkellä tuli käveltyä suht paljon, aika hitaasti mutta kuitenkin.

Suurimman pudottajan jälkeen lähdin juoksulenkille. Aloin juosta sellaisen ohjelman mukaan, joka on tarkoitettu rapakuntoisille. Siinä on lenkki 3 tai 4 kertaa viikossa (tällä viikolla neljä), ja tänään tein tuon ensimmäisen lenkin. Olen ihan tyytyväinen itseeni tässä suhteessa, mun on pakko alkaa juoksemaan että saan kulutettua kaloreita ja poltettua rasvaa ja... Seuraava lenkki on keskiviikkona, huomenna ajattelin hankkia salikortin ja mennä salille. Pakko. Olen niin oksettavan iso.

Ensimmäinen paastopäivä

Tänään alkaa kymmenen päivän paasto. En tiedä uskallanko mennä senkään jälkeen vaa'alle... Katsotaan nyt. Mä en tarvitse enkä ansaitse ruokaa. Oikein odotan että kärsin nälästä, tunnen sen kasvavan mahassani, raapivan sisuksiani, mä ansaitsen kaiken kärsimyksen ja kivun, koska olen kuvottava läski sika. Haluan enemmän kuin mitään muuta olla laiha, niin laiha ja kaunis, kevyt kuin tuuli, käyttää taas mun 34-koon farkkuja, kulkea varjona paikasta toiseen, kerätä pelonsekaisia katseita, palella villapaitaan kietoutuneena, olla laihempi kuin kukaan muu.

Mun pitäisi alkaa juoksemaan... Mulla on sellainen juoksuohjelma, voisin ehkä aloittaa sen ensi viikolla, mikäli ikinä kykenen, sillä mulla on alkuviikosta eräs kouluun liittyvä juttu joten en ehkä ole kotona (ja postauksiinkin saattaa tulla muutaman päivän tauko). Mutta viimeistään viikon päästä aloitan sen. Tänään pitäisi mennä vähintään kävelemään, mutta juuri nyt ulkona sataa. Tekosyitä, laiska paska minä. Vihaan itseäni. Vihaan.

Pieleen meni

Joudun valitettvasti kertomaan teille, että pieleen meni. Ensinäkin ravintolassa ei ollut sitä vegesalaattia, vaan jouduin syömään mozarella-salaatin, hyi. Eikä siinä kaikki, sen jälkeen menimme jäätelölle. Ja nyt ystäväni on luonani yötä, ja söimme irtokarkkeja. En edes uskalla oksentaa. Olen epäonnistunut idiootti. Oikea paska. Lupaan, LUPAAN että huomenna alkaa paasto. Sanon aamulla että mulla on huono olo enkä syö aamupalaa. Kudon valheista ympärilleni verkon, jonka suojaan kääriydyn.

Tulin vain nopeasti ilmoittamaan tämän, en ehdi kirjoittaa pitkään sillä ystäväni on tosiaan luonani. Lämpimästi tervetuloa ensimmäiselle lukijalle, en aio enää kertaakaan tuottaa pettymystä!

Nyt se alkaa!

Hei kaikki! Jo useamman vuoden suhteeni syömiseen on ollut kiero. Ahmin, oksennan, paastoan. Tällä hetkellä keikun normaalipainon ylärajoilla, mutta suunta on vakaasti alaspäin. Mun on pakko.

Tänään olin yksin kotona, mikä tiesi, ikävä kyllä, kunnon oksennusbileitä. Kaupasta mukaan tarttui litra jäätelöä, suklaavanukasta, patonkia, kääretorttua, piirakoita, jogurttirusinoita, suklaakeksejä, sipsejä. Sen lisäksi keitin pastaa ja jauhelihakastiketta, ja tietysti paljon juustoraastetta. Kassalla hävettää, hävettää niin paljon. Miten tällainen sotanorsu voi mennä ja ostaa niin paljon ruokaa... Söin ja oksensin, söin ja oksensin, söin ja oksensin. Niin että silmät muurautuivat punaisina umpeen ja nenä meni tukkoon. Nyt olo on pöhöttynyt, sillä en koskaan saa oksennettua ulos kaikkea (ja ette uskokkaan miten ahdistaa että sisälleni jää sitä paskaa). Huomenna aion vakaasti aloittaa kymmenen päivän kuurin, jolloin paastoan tai syön mahdollisimman vähän, kymmenen päivää jonka jälkeen aion uskaltautua vaa'alle.

Huomenna mun on pakko syödä RAVINTOLASSA, mutta katsoin netistä, että vegesalaatissa on 210 kaloria, joten otan sen enkä syö sitä kokonaan, enkä syö koko päivänä mitään muuta, niin selviän. Lupasin kaverilleni että mennään syömään, ja kaduttaa, mutta pakko mikä pakko.