vain varjosi tavoitin

Tällä kännykällä postaileminen on niin rasittavaa. Teen kunnon postauksen jos ja kun pääsen viikonloppuna kotiin ja koneelle.

vihaan mun kroppaa niin paljon, mutta aion kuihduttaa, kiduttaa ja näännyttää sen niin pieneksi, ettei jäljelle edes jää mitään mitä inhota. Mulla on hyvä draivi päällä, hymyilen tyytyväisenä kun muut ympärillä ahtaa itseensä karjalanpiirakoita voilla, juustolla, kinkulla ja kananmunalla ja itse järsin kuivaa näkkäriä enkä edes ole nälkäinen. Mä en tarvitse, mä en ANSAITSE ruokaa. Mulla on salaisuus, niin ruma että se tekee musta kauniin.

sanomatta sanaakaan

Ystävien ja sukulaisten tuomat herkut on lentäneet roskikseen, kunnes. Eilen vedin isän tuoman duellopussin, siis sellaisen ison. Miksi, en voi ymmärtää. Menin suihkuun oksentamaan mustia klönttejä itsestäni pihalle. Niin kauan ettei enää tullut, mutta silti tunsin miten niitä jäi sisälleni kerääntymään sitkeäksi ihraksi ympärille. Olin niin suunnattoman ahdistunut, että rikoin hehkulampun ja viiltelin. Veri on niin kaunista ja kipu suuri armahdus. Siiksi nukun nyt eristetyssä huoneessa. Ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, se repii silmiä ja riehuu vatsassa, painaa kurkkua. En jaksa enää kauan, en ihan oikeasti jaksa. ainoa iloinen asia on että tänään oon syöny alle 300 kcal.  eihän mulla tässä elämässä muuta olekasn kuin laihdutus.

toivottavasti teillä menee paremmin<3

Antakaa mun vajota pimeyteen

Osaston lakanat tuoksuu mun mummolalta. Hengitän syvään ja matkaan mielessäni toiseen aikaan, valon vuosiin. Mulla on ikävä, niin ikävä sitä. Riemua. Odotusta. Iloa pienistä asioista.Tunnetta, että kaikki on mahdollista. Unta ilman lääkkeitä. Ruokaa ilman ahdistusta. Sileää ihoa käsivarsissa.

Oon syönyt täällä 500-800 kcal per päivä. Vihaan mun leveitä reisiä, maharöllykkää,lanneläskejä, paksuja käsiä... Vihaan jokaista läskikuutiota itsessäni! Miten voi oikeasti oksettaa itseään näin paljon. Mutta kaikki tulee muuttumaan. Haluan hallita kaiken, olla maidonvalkoinen ja linnunluinen, henkeäsalpaavan laiha itsehillinnän huipulla.

Osastolla

Huhhuh... Mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua. Mä kirjoitan tätä postausta kännykälläni osastolta. En yhtään tiedä et miltä tää teksti näyttää kun en osaa käyttää tätä ja en saa liitettyä kuviakaan. No kuitenkin, eilinen oli kamala päivä ja viiltelin (mistä olen onnistunut pysymään erossa jo useamman kuukauden). Sen seurauksena erinäisten vaiheiden ja tikkauksen kautta istun nyt täällä. En tiedä mitä ajatella. Olen niin väsynyt kaikkeen, elämään, enkä jaksaisi mitään. Haluan vaan olla maailman laihin keijukainen, irrottautua maallisista asioista. Täällä olo on siksi hyvä; ei kamalaa koulua, ei poikaystävää ja kavereita, ja mikä tärkeintä en pysty ahmimaan, vaan aion syödä todella vähän ja laihtua. Mä palaan kotiin monta kiloa kevyempänä. Aamen.

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, tunsin oloni tervetulleeksi <3

Täällä taas ja entistä vahvempana

Heippa ihanat! Ensiksi anteeksi ihan todella paljon etten ole kirjottanut varmaan kuukauteen. Kaikenlaista on tapahtunut ja blogi tai laihdutus ei ole ollut päällimmäisenä mielessä... En nyt viitsi avautua enempää. Nyt kuitenkin päätin, että jatkan taas, ja entistä vahvempana! Haluan enemmäin kuin mitään muuta olla laiha, laihalaihalaiha, ja sen tavoitteen aion myös saavuttaa.

Olen ajatellut syödä n. 700-1000 kcal päivässä, koska jos syön vähemmän se menee enemmin tai myöhemmin ahmimiseksi. Nyt otan tasaisen ateriarytmin ja liikun paljon, kyllä se paino niinkin lähtee tippumaan. Oon varmaan lihonut kamalasti, en ole uskaltanut vaa'alle. Mä lupaan itselleni ja teille, että mä syön vähemmän, liikun enemmän, laihdun, kiinteydyn, kestän nälän, työskentelen tän eteen kaikkeni, annan ihan kaikkeni viimeiseen pisaraan ja muutun kammottavasta ryhävalaasta pelottavan laihaksi keijukaiseksi, jonka tuuli voisi viedä mukanaan.

Nyt on lokakuu, ja minusta näkee sen

"Mites sun syömistouhut on sujunut?" isä kysyy, kun me juostaan mustassa.
"Ihan hyvin..."
"Oot muistanu syödä kunnolla ja tarpeeks?"
"Joo."
"Varma kans?"
"Joo."

Epäileekö se jotain? Olen aina lavastanut syömiseni, ruoka on kadonnut kaapeista roskikseen, tuskin olen laihtunut näkyvästi. Ei se voi tietää. Vai voiko? Pelottaa. En halua että tähän puututaan.

Tänään en ole syönyt mitään. Enkä aiokaan. En saa. Isä lähti naisystävälleen onneksi meidän lenkin jälkeen, voin siis mennä vielä kävelemään. Täytyy kävellä kolme tuntia, ja puolitoista tuntia uupuu vielä. Haluan laihtua nythetiäkkiäsatakiloa haluan, olla, laiha! En kestä itseäni. En ole pystynyt käymään vaa'alla moneen päivään. Kunhan nyt saan muutaman paastopäivän taakseni, menen kyllä. Ja nyt, nyt mä lähden kävelemään.

Tunnesyöminen

Anteeksi pitkä hiljaiselo ja tuhannesti tervetuloa uudet lukijat!<3. Olen ollut poikaystäväni luona ja syönyt vaihtelevan epäonnistuneesti ja onnistuneesti. Tänään plakkarissa 600-800 kcal, vaikea arvioida.

Ajattelin kirjoittaa tunnesyömisestä. Aina kun olen surullinen, masentunut, tapahtuu jotain ikävää, jotain stressaavaa, jotain poikkeavaa, alan syömään paljon helpommin kuin muuten. Melkein kaikki sortumiseni ovat tätä tunnesyömistä. Jotenkin se ruoka lohduttaa, kaiken pahan, ruman ja huonon voi hetkeksi unohtaa, kun on ruokaa. Voi piiloutua maailmalta ja kuvitella olevansa se pieni tyttö, jonka maailmassa ei ole murheita, vain suklaavanukasta. Kuulostaako tutulta? Tietysti sitten jälkeenpäin tulee vain entistä huonompi olo... Kun on mennyt sortumaan. Pitäisi opetella käsittelemään tunteen sellaisinaan, eikä aina tulahduttaa niitä syömällä.

Hukun syksyyn

Pimeä. Sataa. Kaikki fanaattisimmatkin koiranulkoiluttajat on luovuttaneet ja jääneet lämpimiin koteihinsa. Mä kävelen, kävelen ja kävelen, koska on pakko saada kolme tuntia täyteen. Jalkakäytävällä lojuu turpeita kastematoja, yritän olla astumatta niiden päälle ja mietin, onko niiden elämä yhtä helvetillistä kuin omani?

Oon taas ollut yksin kotona, mikä tietää järkyttäviä bulimiasessioita. Pullaa, kakkua, pastaa, juustoa, jäätelöä, suklaavanukasta, karkkia... Lista on loputon. Oon kuitenkin pysynyt liikunnan osalta ruodussa ja juossut juoksuohjelmani mukaisesti. Tänään on viikon ensimmäinen jotenkuten onnistunut päivä (tiedän, säälittävää) ja kalorit 650. Sekin on tosin liikaa. Mutta mä aion pysyä ruodussa tästä lähin, mä lupaan, mä lupaan itselleni ja teille. Jouluna mä olen maailman pienin, uutena vuotena mun ei tarvitse tehdä laihdutuslupauksia, koska niin, olen jo pelottavan laiha, kauhistuttavan ihana.

Liebster ja tunnustus

Ihana nuorallatanssija antoi minulle Tunnustus-haasteen ja samalla Liebster palkinnon.
Tässä ensin Tunnustuksen säännöt:

Mää tykkää su blogist. -tunnustuksen pelisääntöinä sanotaan seuraavaa!
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle(5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it- lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Ja sitten Liebster-palkinto:

Tämän ideana on muistaa ja tuoda esille mahtavia blogeja, joilla on alle 500 lukijaa.
(Kiitä palkinnon antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500:n lukijan blogille! Muista ilmoittaa palkinnon saamisesta heidän blogeissaan!)

Kiitos vielä kerran nuorallatanssija! <3 Laitan nämä palkinnot eteenpäin siis viidelle blogille. Ne eivät ole missään parhausjärjestyksessä, ja valinta oli vaikea, mutta tässä ne nyt tulevet:

Peppiina on mun suuri inspiraation lähde. Aina kun oon koneella, käyn katsomassa onko tullut uusia postauksia. Uskomaton itsekuri, jopa niin uskomaton että välillä hirvittää että muistaako pieni pitää itsestään ollenkaan huolta kun syö niin vähän... Toivon hänelle kaikkea hyvää!

No more empty words on ihana ihana blogi ulkoasultaan ja muutenkin. Tykkään todella paljon! Suorastaan rakastan :)

Verenhimoiset hirviöt on uusi löytöni, tunnelmallinen ja hyvin kirjoitettu blogi. Pystyy samaistumaan niin hyvin.

Life is a process on vetävästi kirjoitettu ja sellainen, että tuntuu välillä kuin Miel olisi kirjoittanut omia ajatuksia. I like it!<3

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä Alicia's secrets. Tosi kaunis ulkoasu ja koskettavat postaukset. Kannattaa ehdottomasti kurkata!

Kaiken hukuttava väsymys

Mun piti mennä tänään mun poikaystävän luokse, mutta peruin sen koska en yksinkertaisesti jaksa. En jaksa olla ihmisten kanssa. Kuunnella ja puhua ja hymyillä ja nauraa. Mä en halua, en pysty. On ihanaa luksusta viettää perjantaita yksin. Olen kävellyt kolme tuntia ja juossut puoli tuntia ja syönyt 350 kcal, plus kävelyä kaupungilla. Ostin uuden mekon joka oli kallis, mutta tosi hieno. Tosin mun täytyy laihtua laihtua laihtua että voin pitää sitä, mutta mikäs sen parempi motivaatio! Täältä tullaan!

Huomenna mun täytyy mennä poikaystävälle sitten, ja siellä me vissiin grillataan... Ahdistaa jo etukäteen. Mutta sanoin että mä voin syödä kasviksia ja herkkusieniä, mitään makkaraa en tasan vedä, ja se on mun päivän ainoa ateria joten... jään miinukselle. Inhoan sitä että joudun syömään muiden painostuksesta! Haluan olla rauhassa ja päättää omista asioistani ja syömisistäni, olla syömättä ja lenkkeillä niin paljon kuin ikinä lystään.

Väsyttää ihan älyttömästi... Taidan lukaista blogit läpi ja mennä sitten sänkyyn lukemaan Olen juuri syönyt- läheiselläni on syömishäiriö -kirjaa. Musta on mielenkiintoista lukea syömishäiriöistä. Joten hyvää yötä!

Puhds ja kevyt, enkeli

Tänään oon paastonnut ja kävellyt kolme tuntia ja uinut ~tunnin. Silti ahdistaa, mua on ihan liikaa, liikaa tätä läskiä joka puolella, tursuaa korvistakin ulos ja hukuttaa mut, tukehduttaa. Tää ei voi jatkua näin. Mä en voi olla näin lihava läskikasa, säälittävä epäonnistuja. Haluan olla puhdas ja kevyt, enkeli.

Huomenna mennään poikaystävän kanssa salille. Ja sitten olen siellä viikonlopun, tosin lauantaina tulen käymään kotona, voin silloin päivitellä. En tosiaan aio syödä tänä viikonloppuna, paitsi jotain ihan pientä, niin että päivän kalorit pysyy kahdessa-kolmessasadassa.

Se on ihana tunne kun kävelee myöhään yksin tuolla kadulla ja sataa, ja kaikki fanaattisimmatkin koiranulkoiluttajat on sisällä. Silloin tuntee olevansa elossa, vahva, kontrollissa. Yksin pimeydessä, ja jokainen askel polttaa kaloreita ja rasvaa, vie eteenpäin.

Yksi kaunis vartalo, kiitos

Mä en kestä tätä. Mä vihaan mun elämää, itseäni, oon saatanan läski sika paskapää idiootti huora syöttöporsas vittu!!!!!!!! Miks helvetissä syön vaikka siitä tulee maailman paskin olo? Mä en käsitä. Tänään oli kamalaa koulussa ja lähdin pois kesken päivän, kävin kahdessa eri ruokakaupassa ja söin... mutakakkua, kaks litraa jäätelöä, pullaa, munkkeja, munariisipasteijoita, jogurttitusinoita ja pitsan. Repikää siitä. Tietysti oksensin mutta olisi naiivia uskoa etten lihoisi. Mä en jaksa tätä, mä vihaan tätä niin, niin paljon. Nyt alkaa PAASTO, paasto ymmärrätkö paska läskikasa lihava roskaläjä eli minä. Ei mitään, ei muruakaan vaikka olisi kuinka heikko, pyörryttävä, oksettava, mikätahansa olo. Ei muruakaan.

Tiedän että paastoaminen altistaa ahmimiselle ja mun kannattaisi syödä säännöllisesti ja pieniä annoksia jne mutta musta ei ole siihen. Mä en osaa syödä mitään pieniä annoksia. Mä olen kaikki tai ei mitään -syödä. Ja nyt, helvetti soikoon, se on ei mitään.

Pain feels so much better than guilt

Viikonloppuni

Mun viikonloppu on ollu...huono. Oon ollu pokaystävän kanssa ja jotenkin mua ahdistaa se suhde ihan kamalasti. Mun piti syödä tosi vähän, mutta jo perjantaina mulla tuli sellainen olo, etten selviä koko pitkästä viikonlopusta poikaystävän kanssa jos en saa ruokaa. Tyhmää, tiedän. Siitä tulee vaan paskempi olo, tiedän. Mutta sekä perjantaina että lauantaina vedin karkkia ja suklaata ja kuoharia ja uh.... Tänään oonkin sitten paastonnut enkä aiokaan syödä mitään. Olen ollut kävelemässä 2 h 10 minuuttia ja aion mennä vielä illalla kävelemään. Sentään olin juoksulenkillä ohjelmani mukaisesti perjantaina ja lauantaina.

Nyt nautin siitä että saan olla yksin, aivan yksin ja vain kellua tässä syömättömyydessä. Olla rauhassa ja vaipua syvälle... ihanaan mereen. Mä en halua ihmissuhteita tai mitään mikä liittyy elämään, mä haluan luita ja pimeitä tunteja yksin, talvea ja lenkkejä tappavan kylmässä, sisälmyksiä raapivaa nälkää, huimausta, autioita katuja. Laihuutta. Laihuutta.

mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja?

Aamupaino oli 63,7. Nyt vaan toivotaan että se laskee nopeastiiiii. Kohta lähden poikaystävälleni. Onneksi mulla on koko viikonloppuna paljon puuhaa sen kanssa ja muutenkin niin en ehdi miettimään syömisiä ja syömättömyyksiä. Aion tänään syödä pari tomaattia korkeintaan, vielä en ole syönyt mitään.

En tiedä mitä kirjottaisin, joten ehkä on parempi etten kirjoita mitään ja postaan sen sijaan kuvia teille. Hyvää viikonloppua kaikille!

Suunnitelmia+ forumia mä metsästän

Tänään oon syönyt kaksi porkkanaa ja aion vielä syödä pari tomaattia. Eli noin 100 kcal. Huomenna aion mennä vaa'alle aamulla ja pelottaa mitä se näyttää. Vietän yllätys yllätys viikonloppua poikaystäväni luona, ja lauantaina me mennään ravintolaan syömään, mutta syön jonkun salaatin enkä sinä päivänä muuta, niin pärjään. Ja huomenna ja sunnuntaina yritän syödä sen 200 kcal. Huomenna ja lauantaina meen juoksemaan, sunnuntaina salille poikaystävän kanssa. Sitten toivon että maanantaina paino olisi se mun tämän laihdutusrupeaman tähänastinen ennätys eli 62,2 kg, tai vähemmän.

Pari vuotta sitten pyörin Höyhenen kevyessä, ja haluaisin nytkin kovasti löytää jonkun forumin. Jos tiedätte jonkun hyvän tai olette itse jossain forumilla, olisin enemmän kuin kiitollinen jos viitsisitte vinkata mulle. Kiitos jo etukäteen! :)

Väsynyt, niin väsynyt

Eilen söin yhden tomaatin ja olin juoksulenkillä. Tänään olin salilla ja uimassa ja kävelin kaksi tuntia. Sitten tulin kotiin ja menin kauppaan ja söin jäätelöä ja suklaata ja oksensin ne ja verta. Mä vihaan tätä. Mä rakastan tätä.

Mua pelottaa. Ja samalla ei yhtään. Mihin mä olen menossa? Vajoamassa? Miten tää vaan jatkuu ja jatkuu eikä koskaan lopu, mä teen itselleni hidasta kuolemaa, tajuan sen enkä edes yritä estää. Näin sen on mentävä. Mä ansaitsen kaiken pahan.

Miksi menin syömään? Miten mulla ei ole yhtään itsekuria, oon lihava läski paskiainen. Vihaan itseäni niin paljon ettei ole tottakaan, niin paljon niin paljon mä vihaan. Vihaanvihaanvihaan. Vielä mä näytän itselleni ja maailmalle... Se ei tiedä, miten täydelliseksi mä olen tulossa, miten mä valmistaudun nousemaan kirkkauteen kimaltavien enkelten sisareksi, täydellisyyteen täydellisyyden yläpuolelle. Tää on niin kieroutuneen kaunista, ruman lumoavaa. Sormet haisee oksennukselta.

                                                                                                         ~Kursivoitu teksti Ihanasta merestä~

Mä haluan

Mä haluan olla laiha. Mä haluan olla kaunis. Mä haluan olla ihana. Mä haluan olla luinen. Mä haluan olla hauras. Mä haluan olla kevyt. Mä haluan olla pelottava. Mä haluan olla tyhjä. Mä haluan olla kylmä. Mä haluan olla valkoinen. Mä haluan olla nukkainen. Mä haluan olla heikko. Mä haluan olla vahva. Mä haluan olla lasia. Mä haluan olla höyhen. Mä haluan olla jääprinsessa. Mä haluan olla keijukainen. Mä haluan olla enkeli. Mä haluan olla lumihiutale. Mä haluan olla syystuuli. Mä haluan olla pisara valtameressä. Mä haluan olla valtameri. Syvä ja luotaamaton. Mä haluan kuihtua. Mä haluan pienentyä. Mä haluan kutistua. Mä haluan nääntyä. Mä haluan kauneutta. Mä haluan kuolemaa.

Mä haluan olla täydellinen.

Viikonloppu meni syömisten osalta jotenkuten hyvin, ja aijon jatkaa koko tän viikon 200 kcal:n linjaa, ja sitten varmaan ens maanantaina punnitsen itseni. Mä en jaksa enää odottaa että laihdun. Huomenna ja torstaina meen salillle, lisäks yritän kävellä joka päivä ainakin tunnin. Eli ei tässä kai muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.

Tervetuloa kaikki uudet lukijat<3

I'm back

Anteeksi kamalan pitkä postaustauko! Henkilökohtaisista syistä en ole päässyt/ehtinyt päivittämään, en viitsi avautua niistä nyt sen enempää. Oon syöny ihan päin puuta, ahminut ja oksentanut joka helvetin päivä tällä viikolla. Painoa en ole uskaltanut katsoa koska se on varmaan jossain taivaissa, ää en kestä... Nyt on ehdottomasti ryhtiliikkeen aika, ja huomenna syön YHDEN NEKTARIININ. En oikeasti yhtään enempää. Mun poikaystävä tulee taas meille, mutta se ei saa olla mikään este mun syömisille. Sunnuntaina mennään yhdessä salille, ja annan itselleni luvan syödä korkeintaan 200 kcal. Eli yhden rahkan ja kaksi nektariinia. En saa syödä enempää! Ja koko viikon jatkan 100-200 kcal:n linjalla. Sitten katson koska uskaltaisin taas punnita itseni, mutta nyt ensin pitää olla muutama (tai vähän useampikin) onnistunut päivä takana. Ja joka päivä kävelen yhden tunnin. Jos tulee ahmimisfiiliksiä, saan syödä yhden pussin kevytpoppareita, jossa on 350 kcal.

Eli kirjoitan vielä itselleni säännöt.

• korkeintaan 200 kcal/päivä
• jos on pakko, 350 kcal:n popcornit, ei muuta!
• päivässä vähintään yksi tunti kävelyä
• salilla 2-3 kertaa viikossa
• alan juoksemaan ohjelmani mukaan

Tästä suunta on vain ylöspäin

...suunta ylös, paino alas! En ole kirjoittanut koko viikonloppuna, syystä että olen ollut poikaystävän luona koko viiikonlopun, ja mikä pahinta, syönyt aivan päin puuta. Nyt sitten jatkuu tiukkaakin tiukempi taisto läskejä vastaan, mun on ihan pakko laihtua!! En aio syödä muruakaan huomenna, mä en oikeasti voi. Enkä uskalla punnita itseäni kun vasta ehkä joskus viikon päästä, en kestä nähdä mitään järkyttävää lukemaa vaa'assa. Mutta nyt menen tästä nukkumaan ja tulen sitten huomenna päivittelemään toivottavasti, ei vaan varmasti onnistuneesta päivästä.

Tiedät onnistuneesi kun omenat mätänevät pöydällesi

Tänään ajattelin syödä purkillisen Pirkan tomaatti-pastakastiketta, se on 390 gramman paketti ja siinä koko paketissa on ylöspäin pyöristettynä 145 kcal. Olen kuitenkin saanut alas vain noin puolet tai kaksi kolmasosaa. Tiedät onnistuneesi kun omenat mätänevät pöydällesi. En silti tunne olevani onnistunut. Olen vain liikaa ja liian vähän, väärä, ruma, lihava, itsesäälissä rypevä idiootti.

Olin tänään salilla. Koulussa oli ihan kamalaa. Olen niin väsynyt. Vain niin hirvittävän, loputtoman, pohjattoman väsynyt. En tiedä miten jaksaisin jatkaa, en tiedä miten jaksaisin hymyillä tekohymyäni aina vain, leikkiä tätä kotileikkiä yhteiskunnan säännöillä, rakastaa ja olla rakastettu, antaa joka suuntaan, riittää kaikille. Haluan vain laihtua, vaikka sekin on kärsimystä, haluan vain olla rauhassa ja sessioida vaikka sekin on helvettiä, haluan kuihtua, kadota, vaikka sekin on vain onnen harhaa.

Tahdon sanoa että arvostan todella paljon jokaista kommenttia jonka saan ja jokaista lukijaa joka haluaa lukea sekavia sepustuksiani. Kiitos että olette siellä! <3

Yksin kotona=oksennusbileet

Gretan kommentti sai mut todella miettimään asioita. Ymmärrän, että mun syöminen ei ole normaalia nähnytkään. Mulla ei vaan ole voimia eikä tietoa miten korjata asia, en pysty siihen yksin. Tai sitten en vain oikeasti halua? Olen itsekäs ja lapsellinen ja satutan läheisiäni. Mutta mun on pakko, pakko laihtua.

Otsikosta voikin älykkäästi päätellä mitä olen tänään hommannut. Olin uimassa 40 minuuttia ja kotimatkalla kävin kahden eri kaupan kautta, enhän kehtaa ostaa kaikkkea sitä sessiointiruokaa yhdestä kaupasta. Mä oksennan itsestäni ulos ruuat, kaiken, sisäelimet ja sielun, kaikki minuutit ja päivät ja tunnit koko elinaikani oksennan ulos.

Se on jännä asia. Se on kaunista ja häpeällistä, se on jotain mitä rakastan ja vihaan, ylpeyden aihe ja synkin, varjelluin salaisuus josta kukaan ei tiedä likaisia yksityiskohtia. Se on mun oma asiani, aivan oma. Se on mun suojakilpeni, selviytymiskeinoni, pelastusrengas, pakopaikka. Aina, kaikkia asioita, aivan kaikkia voi paeta syömiseen, siirtää ongelmia, lykätä ahdistavia asioita. Hetkeksi. Samalla saa kuitenkin turpaan. Mutta sitä ei koskaan opi välttämään... Se on kuin väkivaltainen aviomies tai alkoholistivanhempi, aina sille antaa anteeksi, aina sitä uskoo parempaan, aina sitä puolustaa ja rakastaa, ja aina sitä joutuu pettymään, murtumaan ja ottamaan selkäänsä uudestaan ja uudestaan.