Tunnesyöminen

Anteeksi pitkä hiljaiselo ja tuhannesti tervetuloa uudet lukijat!<3. Olen ollut poikaystäväni luona ja syönyt vaihtelevan epäonnistuneesti ja onnistuneesti. Tänään plakkarissa 600-800 kcal, vaikea arvioida.

Ajattelin kirjoittaa tunnesyömisestä. Aina kun olen surullinen, masentunut, tapahtuu jotain ikävää, jotain stressaavaa, jotain poikkeavaa, alan syömään paljon helpommin kuin muuten. Melkein kaikki sortumiseni ovat tätä tunnesyömistä. Jotenkin se ruoka lohduttaa, kaiken pahan, ruman ja huonon voi hetkeksi unohtaa, kun on ruokaa. Voi piiloutua maailmalta ja kuvitella olevansa se pieni tyttö, jonka maailmassa ei ole murheita, vain suklaavanukasta. Kuulostaako tutulta? Tietysti sitten jälkeenpäin tulee vain entistä huonompi olo... Kun on mennyt sortumaan. Pitäisi opetella käsittelemään tunteen sellaisinaan, eikä aina tulahduttaa niitä syömällä.