Hukun syksyyn

Pimeä. Sataa. Kaikki fanaattisimmatkin koiranulkoiluttajat on luovuttaneet ja jääneet lämpimiin koteihinsa. Mä kävelen, kävelen ja kävelen, koska on pakko saada kolme tuntia täyteen. Jalkakäytävällä lojuu turpeita kastematoja, yritän olla astumatta niiden päälle ja mietin, onko niiden elämä yhtä helvetillistä kuin omani?

Oon taas ollut yksin kotona, mikä tietää järkyttäviä bulimiasessioita. Pullaa, kakkua, pastaa, juustoa, jäätelöä, suklaavanukasta, karkkia... Lista on loputon. Oon kuitenkin pysynyt liikunnan osalta ruodussa ja juossut juoksuohjelmani mukaisesti. Tänään on viikon ensimmäinen jotenkuten onnistunut päivä (tiedän, säälittävää) ja kalorit 650. Sekin on tosin liikaa. Mutta mä aion pysyä ruodussa tästä lähin, mä lupaan, mä lupaan itselleni ja teille. Jouluna mä olen maailman pienin, uutena vuotena mun ei tarvitse tehdä laihdutuslupauksia, koska niin, olen jo pelottavan laiha, kauhistuttavan ihana.